tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kevättä rinnassa, mitäs muutakaan!

Kevät onkin ottanut varsinaisen harppauksen nyt pääsiäisen aikaan, ihana ilma ja pitkät pyhät. Sopii meidän perheelle.




Tänä vuonna kevät-messujen anti jäi melko pieneksi ja kylpytynnyrikin jäi tällä kertaa odottelemaan rahakkaampia aikoja! Löysin kuitenkin laakerinlehti"pensaan", sen verran eksoottinen, että tarttui matkaan, nyt vaan soppaa tulille!





Puolisoni Pionipenkki kasvoi tällä ihastuttavalla yksilöllä. Tämä onkin muuten kasvanut jo miltei puolimetriseksi, milloinhan sen uskaltaisi ulos istuttaa?




Aiemmin orvokit on olleet vähän tylsiä. Ja olenkin niitä hieman vältellyt, mutta nyt niitä tarvittiin pihaan ehdottomasti sipulien rinnalle. Oikein mukavia kun pärjää hienosti jo näillä keleillä eikä pikku yöpakkasista säikähdä.




Helmililjat vaan on niin herkkiä...





Krookukset vanhojen asukkaiden jäljiltä kukkii jo kauniisti ympäri pihaa!




Ihana piha omasta takaa sini- ja valkovuokot!























Paikallisessa lankakaupassa oli niin hyvät tarjoukset, että mukaan tarttui vaikka ja mitä ihania värejä! Siinäpä sitten myös huonommalle ilmalle vähän hommia!























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi!