Siis kalapuikot, tarkemmin sanottunu kuhafileet leivitettynäkö. Ensimmäinen kerta ja onnistunut illallinen, tarkoittaen, että kaikille maistui!
Löysin pakkasesta kuhafileitä enkä valmiita kalapuikkoja, mitkä muuten sattuu olemaan lapsemme herkkua, niinkuin varmasti monen muunkin taaperon! Päätin sitten naamioida nämä ensiluokkaiset fileet ja samalla kokeilla jotain uutta!
Käytiin siis aamusella keräämässä kellarista päivän ruokatarpeita. Kuhan lisäksi mukaan tarttui perunaa, lanttua ja porkkanaa, näistä valmistui maukas juuresmuussi lisukkeeksi, salaatin pohjaksi nappasin yhden keräkaalin ja välipalaksi pakkasesta vadelmia ja mustikoita!
Kalapalojen ainekset:
• n. 300g kuhafilettä, jotka leikkasin sopiviksi palasiksi. Lähinnä jauhoastioihin mahtuviksi.
• n. 2dl soijajauhoja (vehnäjauhot yms. sopii ilmeisen hyvin myös)
• kaksi kananmunaa
• n. 2 dl korppujauhoja
• valkopippuria ja ruususuolaa
Leikatut puoliksi sulaneet kalapalat pyöritellään ensiksi kauttaaltaan jauhoastiassa, josta nämä kastetaan astiaan, johon kananmunat rikottu ja hieman sekoitettu haarukalla. Täältä palat pyöritellään korppujauhoastiaan, johon sekoitin mukaan pippurin ja suolan.
Lopuksi paistetaan paistinpannulla rypsiöljyssä, muutama minuutti/puoli. Todella yksinkertaista ja nopeaa.
Kaikenlisäksi puolitoistavuotiaamme oli haltioissaan kun sai pyöritellä kalapaloja jauhoissa! Lisukkeesi laitoin jo mainitsemaani juuresmuussia, muussasin hyvin keitetyt juurekset haarukalla keitinveteen ja lisäsin mukaan vain rkl oivariinia ja hyppysellisen ruususuolaa. Kaalin sekaan tomaattia, kurkkua, fetaa, oliiviöljyä ja suola+pippuri. Tietenkin myös turkkilaiseen jugurttiin tehtyä kastiketta; sitruunamehua, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, niin helppoa ja hyvää, maistuu meillä muuten melkein joka aterialla, vaikka salaatin kastikkeena!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitoksia kommentistasi!