Sain muutama viikko takaperin puolisolta lahjaksi näiden valmistuksesta kertovan kirjan ja tämä harrastus otti heti tuulta purjeisiin. Vielä kun löysimme juuri avatusta sekatavarapuodista muutaman eri muottimallin herkkujen valmistukseen emme voineet vastustaa kiusausta. Ja täytyyhän sitä vähän pakastintakin tyhjentää, ei aikaakaan kun sitä ollaan täyttämässä jo ensi kesän herkuilla.
Näihin rakettiolio-icepopseihin käytimme makukerroksiksi karviaismarjaa, mustikkaa ja banaani-turkkilaisjugurttia. Aiemmin olemme laittaneet tehosekoittimeen kokonaisia marjoja yms. hedelmiä, mutta nyt päätin keittää marjat ja vielä siivilöidä ne, jotta lopputuloksesta saataisiin mahdollisimman sileä. Ehkäpä siksi keittämällä tällä kertaa, kun pakkasessa olleet karviaismarjat eivät olleet perattuja, varmaankin pakastaessa mehuun ajateltuja. Vinkkinä ensivuodelle pusseihin voisi tietenkin laittaa jonkinsortin muistilapun käyttötarkoitukseen! :)
Rakettipopsien helppo-ohje:
Karviaismarjoja n. 2,5 dl
Mustikoita n. 2,5 dl
Banaani
Turkkilainen jugurtti n. 1 dl
Sokerisiirappia n. 3 dl
Sokerisiirappi ohje:
n. 3 rkl sokeria keitetään n. 3 dl vettä, sekoittele sen verran, että sokeri liukenee veteen ja anna kiehua hetki. Anna jäähtyä (nopeuttaa jäädytystä).
Keitä marjat erikseen pienenmäärän vettä ja hillosokeria kanssa n. 10 min. Siivilöi toiseen astiaan ja herkuttele jäljelle jäävä mössö vaikka jugurtin kanssa.
Lisää 1/3 osaa sokerisiirappia per maku.
Laita banaani, turkkilainen jugurtti ja 1/3 sokerisiirapista tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi.
Kaada jäähtyneet massat yksitellen mehujäämuotteihin. Tärkeää, että annat edellisen maun hieman jäätyä ei kuitenkaan kovaksi asti, etteivät maut sekoitu keskenään. Jos siis tahdot kerrosmehujäätä!
Tällä ohjeella tuli sopivasti 10 mehujäämuottiin joihin tarvittiin yhteensä n. 12 dl mehujäämassaa. Myönnettäköön, että taisin lisätä jonkin verran vettä valmiiseen mustikkaseokseen, mutta makuun se ei mielestäni vaikuttanut, taisinpa vain saada muutaman ylimääräisen lasillisen mustikkamehua. Maut olivatkin todella vahvoja ja herkullisia marjoissa, kun taas banaani-jugrtti meni ihan nautiskelun puolelle.
Omaa parasta makua kannattaa metsästää maistelemalla mehujään valmistuksen eri vaiheita. Tässä tyttäreni ovatkin jo varsin harjaantuneet. Sokerin määrä on vielä hakusessa meidän porukalla. Itse kun tahtoisin sitä käyttää mahdollisimman vähän. Olemme näin aluksi aloittaneet reippaasti sokerisiirapilla, koska lukemassani kirjassa tätä suositeltiin tasaamaan mehujään koostumusta. Näissä mehujäissä ei siis tule imettyä kerralla koko makua vaan on herkkua viimeiseen pisaraan asti! Voisikohan hunajasta olla tähän ratkaisu?
Jos nyt innostuit mehujäistä suosittelen kokeilemaan suosikkimarjoja, hedelmiä ja jopa vihanneksia ennakkoluuttomasti.
Hih niinkuin naamasta näkee melko onnellista tuohua tämä omien herkkujen testailu, eipä näiden tuhoamisessa kauaa nokka tuhissut!
Herkullisia ja antoisia hetkiä Icepopsien parissa kesää odotellessa!
Entä jos käyttäisit glukoosisiirappia? Se ei ole makeaa mutta antaa hileettömän rakenteen.
VastaaPoista