perjantai 22. huhtikuuta 2016

Sata koulittua tomaattia ja muita huhtikuun esikasvatuksia

Aiemmin kirjoitin siitä kuinka jätän taimikasvatukset tältä keväältä väliin ja turvaudun ostotaimiin, mutta kuinkas kävikään! Puolisoni tahtoi välttämättä leikkiä tomaattivastaavaa (vaikka kerroin jo tilanteeni tarvittavan määrän kevääksi). Eräänä päivänä he sitten istuttelivat tyttäriemme kanssa siemeniä ja nyt ollaan sitten hukkumassa taimiin. Eilen sain koulittua reilut 100 taimea ja vajaa puolet siitä olisi vielä puuhattava.
Eihän niitä voi poiskaan heittää!
Ja jottei homma menisi enää hankalammaksi minä itse merkkasin kylvöt vesiliukosella tussilla, joten saatatte arvata, meillä on melkoisesti yllärilajeja tulossa. Hupsista! 





Kasvaa meillä vähän muutakin. Minun kylvämää lehtikaalia ja muutama latva-artisokka..






















Valtava nippu purjoa odottaa koulimiset ja maltillisesti pinaattia.


Ihanat pikku basilikantaimet ja salaatinlehdet!
Herkullisia ja niin helppoja herneenversoja syöty jo useampi viikko. Kokoajan pukkaa uutta kasvua kun harventaa versoa yläosasta ja jättää alimmat lehdet kasvamaan..vierellä villi puska lehtikaalia!

Papuja laitoin purkkiin ihan huvikseen jo aikapäiviä sitten ihan vain siksi, että niitä oli jos jonkinmoista sorttia jäänyt "vanhoiksi". Noh hyvin näyttää kasvavan ja pian päästäänkin jo sadonkorjuuseenkin.


Mitä kaikkea sinulla kasvaa vai kasvaako mitään? Mitkä ovat sinun luottoniksisi taimikasvatukseen? Minulla tökkää jossain vaiheessa aina kasteluun..nytkin tiedossa viikon reissu toukokuun alussa. Oman mielenkiintoisen lisänsä tuo tietenkin tuo tomaattiarmeija, jolle meillä ei todellakaan ole tilaa kun tuosta vielä vähän alkaa kasvamaan..pitääkin alkaa huhuilemaan ken kaipaisi kesäksi yllätystomaatteja! Eiköhän he joillekkin kelpaa!

Mukavaa viikonloppua, vaikka sateiselta se taitaa näyttääkkin!



3 kommenttia:

  1. Mahtava määrä hyvin kasvavia taimia sinulla! Saat niistä paljon iloa kesällä. Keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Anneli! Mikään ei kyllä voita omaa satoa. Sitä odotellessa mukavia kevätpäiviä sinulle!

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi!