torstai 21. elokuuta 2014

Karviaismehua kattilassa

Keräiltiin kulhollinen Karviaisia pihaltamme muutama päivä sitten. Jonkin verran niitä naposteltiin, mutta huomasin, että osa oli alkanut jo nahistua. Mitäpä siis muutakaan kuin karviaismehun tekoon, ensimmaistä kertaa tietenkin!































Lisäsin pakkasesta joukkoon rasiallisen mansikkaa ja punaherukkaa, koska olimme jo kerenneet karviaisia sen verran herkuttelemaan.

























Karviasmarjamehu ohjeeni:

n. 1,5l Marjoja
Inkkarisokeria maun mukaan (tähän laitoin vajaan desin)
Vettä sen verran, jotta marjat peittyvät ja vähän päälle

Kiehautetaan noin 20min ja valutetaan siivilän tai harson läpi erilliseen astiaan.
Siirretään takaisin kattilaan, tässä vaiheessa hyvä tarkastaa maku ja mahdollisesti lisätä sokeria.
Kiehautetaan ja kuoritaan vaahto.
Pullotus.

























Tällä kertaa käytin tällaista Ikean litran lasipulloa. Täytin sen kiehuvalla vedellä piripintaan ja annoin vaikuttaa mehunkeiton ajan. Toivoen tämän riittävän desinfiointiin.
Valmiin mehun valutin suppilon kautta kiehuvana pulloon, aivan tayteen. Luin jostain, että näin ei tarvita erillistä säilöntäainetta vaan pulloon tulisi steriili-ilmarako, jonka vuoksi mehu säilyisi avaamattomana, jääkaapissa tietenkin.






Tässä tulos, näytää ainakin siltä kuin kuvittelin nimittäin tuo ilmarako ja mehu maistui paremmalta kuin toivoinkaan. Toivottavasti pysyy hyvänä sen aikaa, että ehdimme juoda edelliset Punaherukkamehut pois alta.





Seuraavaksi sitten omenoista herkkuja väsäämään, eiköhän ne pian ole jo kypsiä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi!