torstai 24. syyskuuta 2015

Syksyinen kasvimaa

Minun ensimmäiset kaalini. Keräkaalia ja parsakaalia, näiden vasemmalta puolelta löytyy myös tänä keväänä istuttamaani vihreää parsaa. Ilokseni ovat vielä näin syyskuussakin mukavasti hengissä. Keräkaalissani oli jossain vaiheessa pienoinen etanaongelma, mutta muutaman päivän runsaalla kastelulla tilanne parantui ja kaalit ovat alkaneet kasvamaan kunnolla. Yksi pallo jo saatu herkuteltuakin. Pian lienee jo parasta napata loputkin maasta? Parsakaali kasvoi myös kivasti, mutta kukkanuput jäivät melko vaatimattomiksi, eikö vain jaksanut kasvattaa..täytyy selvittää ennen ensi vuotta näitä ehdottomasti uudestaan!




Lämpimät syyskelit ovat saaneet härkä-papuni uuteen kasvuun, Kerkeävätköhän tuottamaan enää satoa! Härkä-papu on kyllä ehdotonta herkkua nykyisin meillä (puolisonikin syö tätä jo mallikkaasti, varsinkin kasvispyöryköhin piilotettuina ;) Ehdottomasti ensikaudelle kasvatukseen niin paljon kuin tila antaa myöden.



Papujen tukeminenen jäi tänä vuonna vaatimattomaksi, mutta hyvin näyttää kiipeilevän sikin sokin keskenään.



Tietääkö joku viisaampi mikähän kurpitsa laji kyseessä? Vihreä väriltään, mutta muoto tuollainen pallomainen..



Maissipelto, taimia monta ja tähkiä muutama. Nämäkin taitavat jäädä melko pieniksi herkkupaloiksi. Tänä vuonna tosissaan lannoitus jäi kaiken muun ohella tosi vähäiseksi. Nyt tyttöjen ollessa näinkin pieniä opetellaan ja mietitään rauhassa mitkä ovat meidän suosikkeja.
Mutta onhan se ihanaa kun jostain vähän satoakin jo saa!





Tadaa! Nämä eiliseltä päivältä. Kannatti vielä kurkkia kuusiaidan alle, sen verran kanttarelleja sieltä vielä löytyi. Herkuteltiin jo, taisivat jäädä tämän syksyn viimeisiksi. Tänään lähdettiin Kaitalammelle sieniretkelle, mutta päädyimmekin nuotiopaikalle sadetta pitämään. Onneksi löytyi eväät kassista!




3 kommenttia:

  1. Tehän asuttekin jossain suht lähellä, kun Kaitalampi on tuttu. Hyöty on siitä kiva, että eri setin voi vetää vaikka joka kesä. On mullakin hieman vaihtelua. Mäkin aion lisätä erilaisten kaalien määrää ja vähentää viherkaalien määrää tulevina kesinä. Samoin tomaatti saa väistyä kurkun edeltä. Parvekkeen täräytän täyteen maissia :D

    Pavut on kylmän arkoja, joten hyvin epätodennäköistä, että ne onnistuvat. Laita harsot päälle (ympäri vuorokauden), niin on edes jotain mahkuja. Pavuille kannattaa valita tosi suojainen ja lämmin paikka. Suojaa tulee kesäkuuksi harsoilla ja lavoissa kansilla. Erilaiset pavut on kyllä tosi jees. Oma suosikki on vahapapu.

    VastaaPoista
  2. Voi voi, mahtavuutta, oman maan satoa! Meillä ois ensi kesänä edessä tontin muokkausta samalla kun uusitaan sadevesijärjestelmä. Ehkä parin vuoden päästä meilläkin olisi jo jotain kellarissa omasta maasta. Ensi vuonna taitaa vielä kohtalona olla hyvin kapeahko siivu mansikkamaata ja omppuja vanhasta puusta. Pavuista olen kans haaveillut.. ovatko vaativia kasvattaa? Niissä olisi ravintoarvot kohdillaan :)...

    VastaaPoista
  3. Ihanaa satoa olet saanut. Itse kasvatettu sato on kaikkein parasta!

    VastaaPoista

Kiitoksia kommentistasi!