perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kesäkuun kasvua puutarhassa

En tainnut saada aikaiseksi päivittää tomaativiljelyksistämme..Noh niitä kasvoi valtava armeija ja näitä on tarjottu nyt joka suuntaan ja kotona keksitty erilaisia sijoituskohteita. Hauskaa varsinkin jos ei ota niin vakavasti, näistä nimittäin huuhtoi lajitiedot esikasvatuksen aikana. Kylvimme punaista ja keltaista kirsikkatomaattia ja muutamaa isompaa lajia.

Tässä ullakolta löydetyistä vanhoista ikkunoista väsätty hieman säänsuojaa. Kasvaa ihan kivasti pitäisi ehkä miettiä jo isompaa istutusalaa taimilla, mutta eiköhän nämä vielä hetken näissä jaksele.






















Tästä alkaa viljelylaatikkomme. Valkosipulia ja vähän muuta. mm. suolaheinä oli täysi yllätys viime vuodelta. Kasvoi nimittäin todella huonosti, mutta nyt näytää, että siemennys on onnistunut valtavan hyvin ja valtaa jo melkein puolet kasvulavasta.

Mitä on tämä purppuran värinen perenna? Liekö jotain vanhempaa mallistoa kasvaa nimittäin ympäri pihaa valtoimenaan, edellisten asukkaiden perintöä siis.

Tässä lavassa oli tarkoitus antaa valkosipulin siementen viettää välivuotta, mutta kasvukierto päättikin toisin!






















Toisessa laatikossa kasvaa porkkanaa ja laidoille asensin sipulia torjumaan tuholaisia, mitäs luulettte onko hyvä kombo?






















Aijai, valkosipulia täälläkin ensimmäisessä tosissaan pienempiä ja tänne oli pakko siirtää isoimpia yksilöitä kun lava näytti täyttyvän äärimmilleen. Kuva on ehkä hieman huono, mutta latvoihin on jo muodostumassa kukintaa, mielestäni melko aikaisin. Pitäisikö satoa jo alkaa korjaamaan?


Viimeisessä kasvulavassa tyttärien kylvämät herneet. Nämä ainakin ovat itäneet 100% ehkäpä vähän ylikin! Toivotaan, että jaksaa vielä puskea kunnon sadon, vaikka lavassa täyttä onkin. Varuille kylvin muutaman rivin vielä kasvimaalle. Herneet ovatkin yksi meidän perheen huippuvihanneksista mitä koko perhe tykkää käydä napsuttelemassa suoraan maalta. Nämä kuivatuista luomu ruokaherneistä, niistä joista keitämme hernekeiton, nyt jo kolmena vuonna kasvaneet oikein kiitollisesti.























Tontin laidalta kuva kavimaasta, josta löytyy toisen vuoden vihreää tankoparsaa, avomaankurkkua, maa-artisokkaa, maissia, latva-artisokkaa, erilaisia kaaleja, muutamia salkopapuja, salaatteja, yrttejä, retiisiä, sipulia, purjoa ja raparperia. Pöytäryhmän takana on vielä yksi kasvilava harsolla peitettynä, jossa tällä hetkellä taistellaan kaalikärpäsiä vastaan. Olivat hyökänneet lehtikaalin kimppuun ja nyt näyttääkin siltä, että sato on menetetty näiden osalta. Onneksi lehtikaalia löytyy muualtakin ja pinaatti näyttää kuitenkin lavalla viihtyvän. Harmittaa vain kun antoivat jo kunnon satoa..






















Viime vuonna luotu kohopenkki jonne on kärrätty aina kaikenlaista puutarhajätteistä kanojen jätöksiin. Täällä kasvaa mm. Nizzan-,spagetti- ja jättikurpitsaa.


Kasvihuoneessa kasvaa lisää yllätystomaatteja. Täältä löytyy myös viljelijältä jo viime syksynä tilattuja tomaatteja, chilejä, jalopenoja ja paprikoita.























Ensimmäisiä raakileita saamme vielä odottaa, mutta kyllä nämä alkavat joka päivä enemmän kukkimaan.


Perunapellolla kukitaan myös. Vielä juhannuksena ei kurkattu kun oli jo keritty ostamaan perunat kaupasta. Eiköhän niitä jo täällä ala olemaan!


Perunan kumppanina kasvaa mikäs muu kuin härkäpapu. nämä kukkivat myös ja ovatkin jo kerinneet osittain lakastumaan ja muodostamaan pavunraakileen. Osaatteko sanoa kuinka paljon on satoa luvassa, jaksaakohan tehdä vielä näiden ensimmäisten lisäksi toisen kierroksen?



Lopuksi vielä katsaus yksiin marjoistamme. Punaherukka näyttää tekevän huippusadon. Meidän pihan kuusiaidassa viihtyy niin kamalasti harakoita, että tänä vuonna on päätetty hieman panostaa suojaukseen.

Tämän kevään menetyksiin kuuluu kaksi isoa mustaherukkapensasta, joiden kanssa taistelimme muutaman vuoden äkämäpunkkia vastaan. Tänä vuonna mustaherukat jäävätkin vain haaveisiin sen verran pieniä jäljelle jääneet taimet vielä ovat. Muuten marjavuosi näyttää oikein herkulliselta mm. karviaisten ja omppujen osalta, vaikka hedelmiähän omenat taitavat olla! ;)






















Mukavaa viikonloppua kaikille!



8 kommenttia:

  1. Runsasta ja maittavaa satoa tiedossa.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tänään käytiinkin tyttöjen kanssa keräilemässä ensimmäisiä mansikoita, mustikoita ja maistiaiset perunamaalta! Tytär sanoi, että ihana retki pihalla! <3

      Poista
  3. Jos kännykältäni oikein näen, tuo punainen on pihakäenkaali Rufa, oxalis, rikkaruoho. Kukkii pienin, keltaisin kukin ja leviää hillittömästi. Hyvä sato tulossa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin juuri tämä! Kiitos tiedosta. Ihan nätti rikkaruohoksi, ainakin erottuu värillään! Mutta tiedänpä etten tarjoa muille "ongelmia"! :D

      Poista
  4. Itse olen istuttanut ihan varta vasten tuota purppuralehtistä pihakäenkaalia puutarhaani. Ei haittaa vaikka vähän leviääkin. Se on mielestäni niin hieno:D
    Mukava sato sinulla tulossa myös;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kyllä ihanan syvä väri, saa ehdottomasti kasvaa myös meillä! :)

      Poista

Kiitoksia kommentistasi!