Puuhella
Kerroinkin jo aiemmin, että remontoimme keittiömme uuteen uskoon. Tässä kerron teille kuitenkin jostain jonka jätimme entiselleen, nimittäin vanhan puuhellan! Hän on Sirompi Siro siis moderni puuhella suoraan 60-luvulta. Välttämättä ei sovi kaikkien silmään, mutta meille oli heti selvää, että säästämme puuhellan. Vielä kun sähköhellamme on minikokoa, vain 45cm ja nykystandardit näyttää olevan väh. 50cm, tämä tuo loistavasti lisätilaa ruuan valmistukseen. Vaikka jonkun mielestä se olisikin ollut vain tilan tukkeena. Puuhellamme oli hienossa kunnossa sisältä vain hieman rappaukset irronneet. Ja nyt, vihdoin ja viimein saimme Talkkarin ehostamaan sen uuteen uskoon. Enkä olisi malttanut odottaa, että viimeiset palikat kuivuu paikoilleen ja saisimme hänet käyttöön. Ensimmäisimmäinen sytyskerta jännitti, eihän ollut tietoa milloin hellaa on viimeksi käytetty, luultavasti useita vuosia sitten. Ja joka paikassa varoitettiin, että kyllä se kuitenkin alkaa savuttamaan sisälle jossain vaiheessa, mutta eipä alkanutkaan. Poltettiin ensiksi varoen sanomalehteä ja veto oli samantien loistava, joten lisäsimme puuta! Ai että, miten lämmitti mieltä ja ihan konkreettisesti! Kumpikaan meistä ei ole ennen kokkaillut puuhellalla eikä tämän käyttö ole muutenkaan tuttua, joten tässä sitä taas ollaan uusien asioiden äärellä. Haaveilenkin jo koleasta talviaamusta puuhellan lämmössä..Ei kuulosta ollenkaan niin pahalta kun vetävässä puutalossa palaa puuhella ja sen päällä porisee kaurapuuro. Villasukat jalassa tietenkin. Tämä on kyllä piltillemme uusi vaaran paikka, hän osaa jo hienosti pysyä erossa takasta, kun tietää että tuli on päällä! Eiköhän puuhellankin kanssa opita varomaan, aluksi täytyy kyllä olla mammojen tarkkana, ettei vahinkoja pääse sattumaan. Myöhemmin lisää siitä miten kokkailut ovat sujuneet!
Vinkkejä, reseptejä yms. otetaan mielellään vastaan alan asiantuntijoilta! ;)
Kuvassa näkyy puuhellan takareunasta uusittu ja eristetty palotiili, teipit lapsemme varalta. Näin kuvasta katsottunu totuus iskee silmille ja varsinkin se tosiasia etteivät maalarinteippiviritelmät ole kovin esteettinen vaihtoehto! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitoksia kommentistasi!