tiistai 18. helmikuuta 2014

Kylpyhuoneremontti valmistuu!

No niin edellisessä postauksessa olimme lähdössä reissunpäälle kuukaudeksi ja yritimme järjestää remontimme etenemistä tälle ajalle. Mitäs kaikkea sitten olikaan tehty kun kotiuduimme Thaimaan lämmöstä hyytävän kylmään suomeen -20C. Ennen reissua onnistuimme saamaan putkimiehen siirtämään ja asentamaan tarvittavia putkia, lue: kahteen suihkuun vedettiin lattian alta PEX-putkella kuuma- ja kylmävesi, näille asennetiin myös tarvittavat rasiat tähän uuteen seinään sisälle.  Lavuaarin, wc-pöntön ja suihkujen vedet ohjattiin ikkunan alle seinälle, johon olimme katsoneet lavuaarin paikan. Lattiakaivon paikka varmistettiin, mutta harmiksemme olimme hankkineet väärän kaivon, joten lattiakaivo asennettiin vasta kun olimme lähteneet. Mainittakoon nyt vielä että niitä lattiakaivovaihtoehtoja oli tasan kaksi, suora ja vino,  tässä meidän tapauksessamme tarvittiin vino.


Ensimmäinen kuva remontista reissuun lähdettyä, lattiakaivo paikallaan.





















Muutaman kerran käytiin ostamassa osia remonttiin ja kyllä sitä sai tuntea itsensä melko typeräksi kun putkimiehen valmiiksi tekemä lista kädessä juostiin pitkin kaupan hyllyjä! :D

No niin sitten takaisin itse remontiin. Samalla kun tämä oikean mallinen lattiakaivo asennettiin siirrettiin myös wc-istuimen vieressä/takana oleva ilmastointiputki mahdollisimman kulmaan, tämä onnistuikin todella hyvin. Kiireen keskellä ajattelimme, että voisihan se jäädä paikoilleenkin. Onneksi ei jäänyt. Näiden putkitöiden jälkeen seinät levytettiin 13mm paksulla kipsilevyllä (onneksi tuli laatoitus puheeksi rautakaupassa, ne ohuemman eivät nimittäin olisi sopineet laattojen kanssa). Ilmeisesti  levyjen kanssa oli jouduttu hieman säätelemään, koska yksikään seinä tässä tilasta ei ollut suorassa..ihan niin kuin aiemmin epäiltiinkin. Sähkärimme oli käynyt kurkkaamassa tilannetta tässä vaiheessa kun kipsilevyjä asennettiin. Olimme antaneet ohjeeksi, että mennään johtojen kanssa mahdollisimman helpolla. Montaa johtoahan emme kylpyhuoneeseemme suunnitelleet. Päätimme että tilaan riittää valaistukseksi kattolamppu = upea kattokruunu (märkätilaan sopiva) ja yksi pistorasia, jonka johto olikin piiloitettu kivasti koteloituun ilmastointiputkeen. Lisäksi remonttiryhmämme oli päättänyt, että tilaan hankitaan sähköllä toimiva ilmastointi, meille olisi riittänyt suihkutilasta porattu putki ulos ja siihen sopivat päät, mutta kun he lupasivat tarjota tämän, oli se meille ok, parempihan se kuitenkin on. Lattialämmityksen johdot ohjattiin kylpyhuoneen ovenkarmien kohdalta kuivaan tilaan eteiseen. Näin saimme tämänkin johdon piilotettua ja ainoaksi pintavedoksi jää ilmastointiputken moottorin johto tämäkin vain n. 5cm matkalta. Pieni erhe sattui pistorasian ja lattialämmityksen termostaatin valinnassa, pistorasia on vanhanmallinen ja se on ostettu rakennusapteekista, lattialämmityksen termostaatti oli pakettiratkaisu itse kaapeleiden kanssa. Näistä molemmista puuttuu vikavirtasuoja, mikä nykyisin on oltava, ainakin näin vanhoissa taloissa, joissa sähkötaulut ovat ikiaikaiset. Onneksi sähköasentajamme keksi ratkaista nämä erillisellä vikavirtarasialla, johon voidaan yhdistää kumpainenkin. Ai niin! Jouduimme kaventamaan tilaa ovenpuoleiselta seinältä muutaman sentin (rimalla), koska hankkimamme lasinen suihkuseinä levennyspaloineen olisi ollut liian lyhyt, maksimissaan 170cm. Näitä suihkuseiniä oli ihmeen hankala muutenkin löytää varsinkin liukuovella, pienen tilan vuoksi. Toivottavasta tämä nyt on loistava, vielä emme ole päässeet niin pitkälle, että tämä olisi asennettuna. Taitaa sisustuksen lisäksi olla viimeisiä tehtäviä tilaan.

Samalla kun seinät sommiteltiin paikalleen ja saumat ja pinnat tasoitettiin, vanha lautalattia laitettiin takaisin paikoilleen ja näin säästettiin pieni penni. Tähän valettiin sementti, ihan se tavallinen. Laitettiin rautaverkko ja tehtiin kaadot. Sementin annettiin kuivua rauhassa toista viikkoa. Tämän päälle asennetiin lattialämmitys, joka päällystettiin lattialämmitystasoitteella.


Rautaverkko ja sementtivalu.


Olimme ostaneet valmiiksi myös tarvittavat Kiillon vesieristysaineet, lattiakaivon ympärille meillä oli erillinen laittiakaivovahvike Kiillolta. Luimme kyseisestä merkistä melko kriittistä palautetta, mutta käyttämässämme rautakaupassa ei muita merkkejä ollut, joten lopulta luotimme tunnettuun merkkiin. Luotimme tässä kohtaa ammattilaiseen, ja palkkasimme putkimiehemme tekemään vesieristyksen. Emmekä siis nakittaneet tätä jollekkin remonttiryhmästämme. Tahdoimme olla myös varmoja, että työ tehdään kunnolla määräysten vaatimalla tavalla. Hetkinen hetkinen, tässä vaiheessahan me oltiin jo tultu kotiin! Siis ensin laitettiin vesieristykset seiniin (kolme kertaa) ja seinät oltiinkin keritty laatoittaa viimeistelyä vaille valmiiksi kun tulimme kotiin. Heti seuraavana päivänä reissusta palattuamme putkimies tuli eristämään lattiaa. Palkkaamamme rakennusmestari oli reissumme aikana yhteydessä talkkariimme, jonka olimme valtuuttaneet hoitamaan remontin edistymistä poissaollessamme. Hänelle siis lähetettiin joka työvaiheessa kuvia jotka hän hyväksyi s.postilla/tekstiviestillä. Todella hyvää palvelua, koska hän olisi myös voinnut tulla useammin nuuskimaan paikanpäälle ja veloittaa joka kerta sopimamme käyntikorvauksen 150e +alv. Onneksi hän ei meitä tällä tavoin turhaan rahastanut. Hänelle riitti myös valokuvat seinien vesieristyksetä. Lattian vesieristys oli ainut vaihe milloin hän tuli katsomaan, että kaikki oli ok. Ja olihan se.




Hauskaahan tässä on se, että aiemmassa päivityksessä kirjoitin, että pääasiana, että pönttö on paikallaan ja päästään vessassa käymään. Näinhän ei asia ollutkaan! Onneksi meiltä löytyy varavaihtoehto pihalta. Se oli siis ulkohuussia reilun viikonverran! Onneksi ne kovimmat pakkaset sattuivat juuri tälle ajanjaksolle. myöhemmin keikuimme irtonaisen wc-pytyn reunoillla vähintään samanverran.
Niin kauan kun homma näyttää etenevän, vaikka välillä vähän hitaammin, kaikki on ok. Eikä tämä onneksi ole ollut vielä perheriidan paikka. Ainoastaan hermot kiristää silloin kun pitää tehdä jotain päätöksiä mistä kummallakaan meistä ei ole ymmärrystä.
Kun lattian vesieristykset olivat kuivaneet ja valvojamme oli näyttänyt vihreää valoa laatoitettiin lattia iiihanilla Pukkilan kuusikulmaisilla mustilla laatoilla. Jostain syystä nämä löydettyämme emme pystyneet muita enää ajattelemaan. Onneksi olimme löytäneet Byggmaxista super edulliset 5,99/m2 valkeat 25x30 laatat seiniin, annettiin itsellemme lupa panostaa lattian laattoihin himpusti enemmän  n. 60e/m2. Lattiapintaa oli onneksi vain vajaa 4m2. Saumat laitettiin seiniin tietenkin valkealla ja lattiaan melko vaaleanharmaalla, jotta kuviot tulisivat mahdollisimman hyvin esiin. Valitettavasti tämä lattian laatta oli hieman hankala asennettava..olimme valinneet lattiakaivon kanneksi pyöreänmallisen kannen, mutta nämä julkisiin tiloihin tarkoitetut laatat olivat ilmeisesti liian jykevät leikattavaksi pöyreään muotoon. Laatoittajamme vaihtoivat kannen neliskulmaiseen. Ja jostain syystä suihkun ja kaivon väliin muodostui pieni kuoppa ei iso, mutta vesi jää ilman lastausta siihen seisomaan. Tarkastajamme tarkasti käydessään kaadot ja tällöin vielä kaikki oli kunnossa. Nyt meillä on kaikki maailman asiat ristissä, että tämä ei muodostuisi ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Sen aika näyttää.




Laatoituksen valmistuttua putkimiehemme tuli asentamaan suihkut, uuden wc-istuimen, kaikki vesijohdot miljoonalla pienellä ja suurella liittimellä toisiinsa, nämä jäivätkin näppärästi allakaapimme sisuksiin, vaikka sitä epäilimmekin. Niin ja allaskaapin, lavuaarin ja hanan tietenkin. Oli hyvä ettemme lähteneet näitä itse ruuvailemaan. Kyllä se oli sen verran kinkkinen homma, näin kaikki saatiin kerralla ja turvallisesti kiinni kaakeleihin. Tietenkin tämä maksoi jonkin verran, Budjetin voisinkin laittaa hieman tarkemmin erikseen. Noin karkeasti arvioiden kaikkineen tähän menee ihan himpun verran alle 8000e, mutta lasketaan se kaiken valmistuttua vielä tarkemmin. Sanottakoon että 6000-7000e, oltaisiin oltu todella tyytyväisiä, nyt ei auta kun vähän kiristellä. Hampaita vähintään.

Tässä vaiheessa aloimme miettimään millaisen katon tahdomme. Otimme myös yhteyttä rakennusmestariimme, koska olimme aiemmin puhuneet hänen kanssaan katon eristämisestä muovilla. Tämä mietitytti, eikö aina varoitella muovin käytöstä vanhassa talossa. Myös putkimiehemme oli sitä mieltä, että se voisi olla riski. Ullakkomme on siis rakentamatonta kylmää tilaa ja on täysin hengittävä. Eristeenä meillä purua. Muovin avulla kylpyhuoneemme kosteus ei olisi päässyt ullakkorakenteisiin, mutta mitä jos kosteus jostain syystä kondensoituisikin muovin pintaan ylhäältä päin? Keskusteltuamme tästä valvojamme kanssa tulimme siihen tulokseen että riittää jos teippaamme vahvaa rakennuspaperia kattoon ja kiinni vesieristeisiin, olisi se riittävä ”eristys”. Tämä tuntuu ainakin tällä hetkellä hyvältä ratkaisulta. Tulevaisuus näytää mitä tuleman pitää. Olisi mukava kuulla miten te muut olette ratkaisseet tällaiset ongelmat?












Olimme aiemmin miettineet ihan jotain levykattoa, mitä suurinpiirtein jokainen haastattelemamme työmies oli ihmetellyt. Levyä sen vuoksi, että sitä on käytetty koko muussa asunnossa. Noh, asiaa jonkin verran pohdittuamme ihastuimme ajatukseen vanhanmallisesta kapeasta pontista, emme vaan tienneet mitä tämä oli! Meille oli selvää, että tahdomme oikeaa puuta eikä kiiltävää mdfää. Onneksi retki puukeskuksen tuotti tulosta ja löysimme juuri oikean mallin nimellä VALEPONTTI.




Aluksi olimme pohtineet valkoista kattoa, mutta nyt ajatus puunväristä alkoi kiehtomaan. Käsittelimme siis paneelit vain saunasuojalla ja taidetaankin jättää ne juuri tällaiseksi, jotenkin rauhoittaa kivasti tilan. Kattoa laittaessa kun kaikki seinät olivat valmiina huomasimme, että tila on toiselta reunalta 2,06m ja toiselta 2,11m. Tällaista tämä, onneksi ei pistä liiaksi silmään. ;) Nyt siis puuttuu enää katto- ikkuna ja ovilistat ja viimeiset sähköasennukset. Voiton puolella siis! Laitan myöhemmin sisustus päivityksen, jossa esitellään kalusteet yms. paremmin! Tästä remontista kun selvitään siirrytään seinän toiselle puolelle lapsemme huoneeseen tekemään pientä pintaremonttia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi!